Kalahtanut kalikka

Olen kohdannut kaksi asiaa, jotka ovat nostattaneet
minussa pintaan mielenkiintoisia tuntemuksia.

Oli siis kaksi tapahtumaa.
Toinen oli se, kun hain työpaikkaa, mutten
päässyt edes haastatteluun. Tai siis haastatteluja ei
ilm järjestettykään (eikä niistä siis ollut missään
mainittukaan), vaan työt alkoivat melkeinpä heti.
Ymmärrän siis täysin tämän kiireen ja nopeat valinnat.
Mutta mitä minä koin? Tuntemuksia etten kelpaa, olen huono.
Kysymyksiä, että mikä hakemuksessa oli vikana, tai minussa.
Toinen oli se, kun sain eilen sähköpostin, jossa
kerrottiin että (paikallislehden) kolumnipalstalle
on tunku ja arvonnalla on pitänyt aiemmista kirjoittajista
joku "tiputtaa pois" listoilta. Arpaonni suosi minua.
Mitä minä koin? Häpeää, nolostumista. Ovatko kirjoitukseni
olleet huonoja, johtuuko se minusta ihmisenä. Pohdin kuinka
kertoa tilanteesta heille, jotka kysyvät Milloin sinulta
tulee taas juttu lehteen - että ajattelevatko, että
ei siellä mitään arvontaa ole ollut, vaan jollakin
varjolla pitänyt saada minut ulos ja minä vain selittelen.

Järkipuhe ymmärtää, että ei tässä ole persoonastani kyse.
Ja jos olisikin, niin ei se tekisi minusta huonompaa.
Mutta minussa on jokin syvä haava, joka uskoo omaan
huonommuuteen. Siihen, että minä en kelpaa ja minut
voi heittää pois kuin rikkinäiset kinttaat.

Järkipuhe myös kertoo, että näin on tarkoitettu.
Työ ei ollut tässä hetkessä minua varten, enhän edes
ollut varma haluanko sinne. Ja kolumnia olen saanut
kirjoittaa yli 10 vuotta, saanut ihanaa palautetta,
mutta nyt on uusien kirjoittajien vuoro. Ja kun yksi ovi
sulkeutuu, niin toinen avautuu. Varmasti avautuu, odotan sitä.
Eikä pelkästään järki, kyllä sydänkin tämän tietää.
Haava vain kaipaa jotain hellimistä, että vuoto
tyrehtyy. On se jännää. Tämä ihmisen elo.
Ainakin tämän herkän ihmisen reaktiot, jonka
vatsa ilmoittaa heti, kun pasmat kuohahtaa.
Nyt onneksi vatsakin jo tasaantunut ;)

26 kommenttia

  1. Jännää on ihmisen elo. Ystäväni sanoja lainatakseni: "eikö vois jo jumankauta olla valmis" :-)

    VastaaPoista
  2. Ite just tänään mietin, että ihmisen mieli on niin mielenkiintoinen siinä, miten se toimii. Ei aina ymmärrä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan melkoinen eikä tosiaan aina saa kiinni sen ajatuksen juoksusta :)

      Poista
  3. Ja joskus kuohahtaa niissäkin asioissa, joissa ajattelee olevansa pidemmällä. Se haava tuodaan esille, jotta sen voi hoitaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on <3 Yllättäen, kuin nurkan takaa nekin joskus esiin uudelleen pulpahtaa :)

      Poista
  4. Varmasti jotain parempaa on tiedossa. Kumpa jokainen muistaisi ajatella näin. <3 Täällä myös yksi jonka vatsa kertoo heti kun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma tuo vatsa - sitä ei pysty ohittamaan vaikka mieli sitä yrittäisikin :)

      Poista
  5. Voin samaistua noihin tuntemuksiin niin hyvin... Vastaavissa tilanteissa tulee niin helposti ulosjätetyksi olo, huonommuuden tunne, epävarmuus, nolouskin... vaikkei syytä olisi. Kuten sanoit, nuo olivat kenties tarkoitettu juuri noin :) Uutta voi tulla vasta, kun raivaa tilaa ja luopuu jostain vanhasta. Tsemppiä ja hyviä uusia tuulia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tosiaan, nolous - ihan höppänää sellainen :)

      Poista
  6. Mää niin ymmärrän. Ihan samalla tavalla olisin taatusti tuntenut. Enkä nyt sit tiedä tollasista "arpajaisistakaan", että kuinka asialliset ne oli. Vai olisko ehkä kannattanut ensin kysyä kaikilta teiltä vanhoilta kirjoittajilta. Olishan joku saattanut olla jo kyllästynyt tai muuten valmis jättämään kirjoittamisen ihan vapaaehtoisesti.

    Töiden haku on nykyään niin raakaa touhua, että pahaa tekee. Oma pikkuveljeni, joka joutui kymmenien muiden mukana irtisanotuksi isosta suunnittelufirmasta sen takia, että joku iso risteilijätilaus jäikin tulematta Suomeen, haki töitä liki kahden vuoden ajan ilman tulosta. Todellakin työssään pätevä kaveri, mutta sosiaalisesti kömpelö. Ei siis sellainen joviaali Sanaseppo ja esktrovertti, joka nykyään tuntuu olevan se ehdoton edellytys työnsaannille.
    Ihan pahaa teki seurata sivusta, kun kerta toisensa jälkeen toiveikkaasti lähti työhaastatteluun ja sieltä tullessaan oli itse sitä mieltä, että "hyvin meni", mutta aina lopputuloksena oli kuitenkin se s-posti, jossa luki, että "Kiitos mielenkiinnostasi, mutta tällä kertaa valintamme ei osunut sinuun...". Tuntui kyllä niin pahalta, kun koko ajan tiesin, että kyseessä ei todellakaan ole sen varsinaisen työn osaamisen puute, vaan henkilökohtaiset ominaisuudet. Vaan luojan kiitos, joku loistoristeilijätilaus jollekin suomalaiselle telakalla sittemmin napsahti ja siinä riittää ainakin pariksi vuodeksi hommaa, johon kelpasi myös introvertti ahkera kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo ylin kappaleesi arpajaisiin liittyen.

      Ikävä fiilis tulee tuollaisesta, kun ei tule valituksi - varsinkin kun olisi pätevä. On se tosiaan jollainlailla raakaa :/ Mutta vallan ihanaa, että työ lopulta haki tekijänsä <3

      Poista
  7. Työhaastattelutilanne on aika raastava. Usein ei todellakaan syy ole sinussa tai hakemuksessa, mutta silti sitä vaan ottaa asian niin.
    Hain kerran yhteen kauppaan, enkä päässyt vaikka olin mielestäni juuri se oikea, en käynyt ko. kaupassa reiluun vuoteen. Aika lapsellista, mutta kuvaa juurikin tuota mitä tuossa yllä sanoit.
    Tsemppiä sinulle, kyllä se oikea ovi avautuu, varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja tosiaan, joskus tuollaiset voi jäädä tunnemuistiin kaihertamaan, niin ettei tee mieli ottaa edes kontaktia enää kyseiseen paikkaan :)

      Tässä tapauksessani ei minulla ole ns. kiinni isommin elämää. Siis, että taloudellisesti kirj.palkkio on ollut sellainen ettei sillä merkittävää taloudellista merkitystä (tai hyvin tiukkoina kk sekin on ollut pelastus)- vaikka aina se on hyvillä mielin kulutettu. Mutta se on ollut tavallaan henkireikä minulle - kirjoittaminen, se prosessi - mutta onhan minulla blogi ja tosiaan jos avautuisi uusi väylä kirjoittamisen suhteen :)

      Poista
  8. Tiedän tunteen. Tuntuu,ettei riitä mihinkään ja toikin,että haastattelua ei ole edes pidetty. Oon törmännyt liian monta kertaa ns. hyväveli-systeemiin. Hakijoilla on jo joku tyyppi katsottuna vaikka paikka onkin julkisesti haettavana. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa työ ei ehtinyt tarjolle edes Mollin sivuille, koska oli kiire saada työntekijät heti. Lehtijutun perusteella nähdyn yhteistiedon perusteella oli haku - eli minulla ei siis ole moitittavaa sen suhteen, kun ymmärrän että työntekijöiden saamisella oli kiire. Enkä tässä tapauksessa ajattele sen siis olleen ns. hyväveli-systeemi :) Mutta tiedän mitä tarkoitat asialla.

      MInulla ei ole mitään moitittavaa noiden tahojen suhteen, joiden vuoksi koin mitä koin - tämä on täysin omaa sisäistä kipuilua :)

      Poista
  9. Tunnistan tunteesi TÄYSIN! Meillä näyttää olevan suhteellisen samoja vammoja/haavoja! Mä muistan, kun ajattelin kans aina, että MIKS ne ei halunnu mua sinne duuniin, jne. Nykyään menen haastatteluihin sillä asenteella, että haluanko MINÄ tämä duunin ja menen katsomaan onko se sitä mitä MINÄ haluan!

    Ah, vapauttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ihana, kun on vertaisia <3 Mahtava tuo asenne, mitä Minä haluan :)

      Poista
  10. Tunnistan täysin tunteesi! Välillä sitä itse kuvittelen jo jättäneeni taakse kaikki huonommuuden tunteet, mutta ei elämän tarvitse kuin hieman venettä keikuttaa, niin sieltähän ne tulvivat! Ei tule meistä valmiita, ei! Tsemppiä sinne❤️

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)