Kasvatuksella turmeltuneet

Hiljainen yö

Ajatuksille aikaa
Joskus ne niin suuria
etteivät meinaa minuun mahtua
Joskus niin pieniä etten 
itsekään saa selvää

Ihana yö
Joka sielua väreillä ravitsee
Ja tuulen antaa hellästi hyväillä
Murheet pois karkoittaa

Aurinko yön seurassa kulkee
Lopulta kaapaten sen kokonaan syliinsä
Kunnes on taas aika vaihdon

Katja Pellikka-Mikkonen


Minä hiukan karsastan sellaista ajatusta,
mitä lehdistä/somen keskusteluista välillä näen.
Sitä missä todetaan lasten typerän käytöksen
olevan seurausta huonosta kasvatuksesta ja siitä 
ettei niiden perään katsota.

Minä karsastan siitäkin huolimatta, että
helposti itseäni syyllistän vanhemmuudessa ja 
ajattelen, että parantaa/kohentaa/tehostaa täytyy.
Mutta olen hiukan jopa oppinut armoa.
Ja sen armon tunteessa ajattelen, että ihan
noin yksiviivaista ei kaikki ole - ei edes kasvatus.

Kyllä minulle on näytetty/opetettu hyviä tapoja,
mutta siitäkin huolimatta olen lapsena/nuorena tehnyt
typeryyksiä. Osa opeista on iskostunut tajuntaan
kunnolla vasta aikuisena. Ja minusta tämä kuuluu
myös nuoruuteen - se epäkypsyys ja ettei kaikkea 
omaksutakkaan vaikka kuinka olisi roolimallit esillä.

Ja ei se aina ole noinkaan, ettei vanhemmat välittäisi
siitä missä lapset liikkuvat ja mitä tekevät. Kaikkialla
ei vaan voi olla mukana, narua on joskus pidennettävä.
Kaikkea ei varmasti monikaan vanhempi voi tietää.

Vanhempi voi painottaa tärkeitä arvoja,
näyttää omalla esimerkillä mallia, mutta aina
 sitä ei pysty näkemään toteutuuko ohjeistus. 
Kyllä jossain vaiheessa tulisi se iskostaminen
 mennä nuoren omaan päähän ja muuttua teoiksi.
Silloinkin, kun kukaan ei vahtaa selän takana.

Toki maailmassa on myös paljon silmien ummistamista,
ja asioiden annetaan lipua sormien läpi. Ja vanhemmat
näyttävät huonoa esimerkkiä. (Mutta niistäkin esimerkeistä
huolimatta, lapsesta voi tulla parempi esimerkki.
Joskus ehkäpä juuri sen huonon esimerkin motivoimana.)
Moni lapsi on itsensä herra, vaikka johdossa tulisi
olla vastuullinen aikuinen. Kaikkien kotiin tulemista
yön pikkutunneilla ei valvota tai mihinkään ei puututa.
Mutta kaikessa ei ole tällaisesta kyse.

Osa jälkeläisistä on tunnollisempia, kuuliaisempia,
toiset taas jääräpäisempiä, kapina-henkisempiä.
Osa kypsyy nopeammin, osa hitaammin, joillakin
kypsyys hukassa vielä aikuisenakin. Osalle muiden
huomioiminen luontevampaa, osalle haasteellisempaa.

Minä painotan, vaadin ja suuresti toivon, että lapseni
osaisivat olla roskaamatta ympäristöä, etteivät rikkoisi
lasi-esineitä minnekkään, eivät kiusaisi, osaisivat
tervehtiä vastaantulijoita, auttaa hädässä olevia,
olisivat ystävällisiä, kiittäisivät. Niin ja pysyisivät
irti päihteistä, eivätkä sortuisi varastamiseen.
Näissä asioissa toistan usein itseäni, jankutankin.
Mutta se miten he nämä omaksuvat ollessaan ilman
vanhempia, on osaksi hämärän peitossa. Toki muilta
tullut palaute auttaa tässä ja jos muut vanhemmat
huomaavat epäkohtia, tokihan näistä haluan tietää,
jotta voin puuttua niihin mihin silmäni eivät yllä.

Mutta yksin en aio ihan kaikesta kuitenkaan
vastuuta ottaa. Enkä edes puoliso rinnalla.
Mutta parhaani teen ohjatakseni lapsia hyvään. 

Kaikista parasta ovat ne hetket, joissa joku
toinen vanhempi tulee kehumaan lapsia.
Silloin tuntuu, että jotain on tehnyt oikein.
Vaikka eihän siitäkään kaikesta 
itse voi kunniaa ottaa :) Jos alkuunkaan :)

8 kommenttia

  1. Nyky yhteiskunnassa on pakko etsiä aina syyllisiä. Kun lapsi tai nuori käyttäytyy huonosti, on siitä helppo syyttää vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Mutta nämä lapsemme ovat niin monen "tahon" alla, että monella asialla voi olla vaikutusta.

      Poista
  2. <3 Viisaita sanoja <3 Niin se on, me kaikki teemme joskus typeryyksiä, sekin olisi juuri hyvä muistaa, myös syyllistäjien. Tokkopa kenenkään syntilista tyhjä on. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmasti :) Joskus mietin, että voi moni jyrkkä mielipide muuttua vanhemmillakin kun oma lapsi saavuttaa nuoruus-iän :)

      Poista
  3. Samaa mieltä asiasta. Aina se estä nuorten hölmöilyä ja typeeryksiä, vaikka vanhemmat kuinka kasvattaisivat. Paljon toki nojaa kotikasvatuksen ja esimerkin varassa, mutta nuori tekee omia valintojaan, kokeilujaan ja hölmöilyjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Ja tosiaan, suurin vastuu on toki täällä kotipäässä siltikin :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)