Aikamatka

Oli pojan 6v neuvola. Minut oli siirretty asiaan
kuuluvasti käytävälle istuskelemaan joksikin aikaa.
Poikkeuksellisesti olimme/istuin neuvolan sillä puolella
missä äitiysneuvolakin on. Tutun oloisesti nappasin Meidän
perhe lehden käsiini ja samassa tuli tunne kuin olisin
odottamassa neuvola-tädille pääsyä, 
pieni elämän alku sisälläin.

Ne tuntemukset, kun ensimmäinen neuvolakäynti jännitti.
Kun mahaa ei vielä näkynyt, mutta pahoinvointi jylläsi. 
Kuinka sydänäänien kuuntelua odotti ja ultrassa näkyvän
pienokaisen kuvaa ihasteli. Tai kuinka neuvolasta saadun 
kirjan selaaminen oli jännittävää - milloin vauva 
appelsiini kokoinen, mitä hän kullakin viikoilla tekee.
Kuinka vatsa koko ajan kasvoi ja kasvoi. 
Se huolikin. Meneekö kaikki hyvin. Onko vauva terve.
Se suru, kun vauvan ei ollutkaan tarkoitus syntyä. 
Se huojennus, kun pikaisen sektion jälkeen kaikki
olikin lopulta hyvin. Kuinka lopulta jokainen
vauva vuorollaan pyjaman alla, rintoja hajottamassa.
Kyllä mieleen nousi silloiset äitiyden tunne-myrskytkin
(jotka ei toki siihen myrskyyn ole vain jääneet).
Väläys tuli myös ihanista ihmisistä synnytyksen 
ympärillä, heistäkin joista jäi ikävä kuva. 

Oih, niin ihana aikamatka, vaikka nopea olikin.
Läikähdys sydämessä - entä jos vielä kerran...
Mutta topakka ajatus päälle - ei nyt, ehkei enää koskaan.

Sitten silmät takaisin lehteen.
Katseen alla juttu murrosikäisyydestä.
Jep, tässä sitä riittää nyt ihan nokko opittavaa.
Esikoinen ripari-iässä, keskimmäinen hyvää vauhtia
tulossa perässä, kuopus siirtymässä koulumaailmaan. 
Kyllä, tämä riittää. Nyt ainakin. 

2 kommenttia

  1. Meillä se jäi kahteen. Kolmas olisi ollut kiva saada, mutta viiden vuoden yritysten jälkee todettiin, että tämä kaksi on ihan hyvä numero meille ♡

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)