Ihan vain varalta



 Sitten, kun olen vanha ja vaivainen, ehkä muistamaton,
vähäsanainen tai jopa puhumaton, niin pari seikkaa
niiden päivien varalle. Vaikkakin minä lähden
tästä maailmasta lanteet keinuen tanssin pyörteissä,
onnellisena, muistaen kaiken ihanan ja viimeiseen
asti puhua pälpättäen. Mutta ihan vain varalta tiedoksi.

En juo kahvia. Teelle sanon kiitos, mielellään se
saisi olla vihreää teetä tai jotain makuteetä. 
Sekaan loraus hunajaa. Kaakao on myös mieleinen juoma,
kunhan muistatte, että olen laktoosi-häiriöinen.
Maitoa en muuten juo.

Jos olen yhä gluteenittomalla, niin toivoisin
vaihtelua leipiin - enkä vain sitä yhtä näkkäriä
tai yhtä kuivaa leipä-mallia. Kenties itse leivottua.
Oliko jo vähän liikaa?

Rentoutus-musiikki, mielikuvamatkat ovat mieleeni.
Varsinkin iltaisin, nukkumaan mennessä.

Tanssiliikunta - sille sanon aina jees.

Vanhat kotimaiset elokuvat hivelevät aistejani.
Kyllä tuoreemmatkin on mieleeni. Romantiikka, draama.

Jalkapohjien hieronnasta tykkään. Ja päähieronnasta.
Toisinaan voi olla paikallaan vaikkapa energiahoito.

Pikku-pissa vaipassa häiritsee takuulla minua.
Enkä halua tehdä tarpeitani alusastialle.

Palelen herkästi. Muista tämä minua pestessäsi
tai empiessäsi villasukkien kanssa. Älä missään nimessä
kastele minua viileällä vedellä tai jätä minua alasti
odottamaan. Lämpimään ammeeseen minut voi vaahdon
kera jättää joksikin aikaa. Kynttilät 
ja musiikki on hyvä lisä.

Tykkään nukkua aamulla pitkään ja valvoa melko myöhään.
Herään kuitenkin melko helposti, ja häiriinnyn isoista äänistä.

Olen vaatteiden suhteen melko tuntoherkkä.
Kutiavat, karheat materiaalit saavat minut epämieluisaan
tilaan. Sukkahousut kuuluvat siihen sarjaan,
 joissa en pysty kauaa olemaan eikä villa saa koskettaa 
ihoani muualla kuin jalkaterissä. Punainen ei ole 
minun väri, ellei ole joulu. Tai ellen ole puhumassa
jollekin tärkeälle yleisölle, joihin minun tulisi tehdä
vaikutus - tällaista tilannetta ei vielä ole tullut.
Ja tämänkin olen lukenut jostain. 

Elävän tulen seuraaminen on rauhoittavaa.
Kuin myös luonnon vesien äärellä oleminen.

Tykkään halailla. 

Enkä kestä, jos puhut minulle töykeästi,
antaen oman väsymyksesi purkaantua minun
hoidon yhteydessä. Älä siis tule ollenkaan,
jos et kykene rakkaudella minua kohtaamaan. 
Huomaan sen, vaikka et puhuisikaan mitään. 

***
What if i don´t have the voice to tell
what do i like and do not like...

14 kommenttia

  1. Todella koskettava ja hyvä teksti, johon nostettu tärkeitä pointteja. Hieno kirjoitus, hieno idea. Kunpa jokainen ihminen saisi kokea hoidettaessa sen, että hänet kohdattaisiin omana itsenään. Että hoitajat olisivat oikeasti kiinnostuneita hänestä ja hänen taustoistaan, mistä hän pitää. Ja tuo halauksen merkitys! Ei ole paljoa näkynyt niissä laitoksissa ja hoitopaikoissa, jossa itse olen työskennellyt, kylläkin hoitoalan taakseni jättäen, koska... niin. En pidä siitä, että ihmisiä kohdellaan kuin esineitä ja kokemani perusteella hoito on ollut kaukana tästä, mitä itse toivot ja samoin minäkin, hyvin samantyyppisiä asioita - sitä, että minut kohdataan minuna. Niin vanhana kuin näin nuorenakin, niin ammattilaisten, hoitohenkilökunnan kuin sukulaisten ja läheistenkin puolelta. Tuntuu, että läheisetkin suhtautuvat usein kuin johonkin yleisoletettuun ihmiseen eivätkä pysähdy kuulemaan ja tutustumaan ihmiseen itseensä sellaisena, joksi hän on vuosien myötä kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinun vastauksestasi <3 Viime aikoina olen kovasti pohtinut vanhenemista ja kohtaloa kun ei enää yksin pärjää. Mediakin asiaa tuonut esille mm. Mot-ohjelmassa. Ja sitä myöten pohtinut, että miten itse tahtoisin tulla kohdelluksi/huomatuksi.

      Poista
  2. Tässä oli paljon ajatuksia, jotka sai itkun aikaiseksi. Sellaisen hyvän puhdistavan itkun. Mun isäpuoli on paikalla, mutta ei enää läsnä eikä se turvallinen olkapää, johon olen oppinut turvaamaan. Tuntui kovasti pahalta nähdä rakas ihminen, johon kontakti on menetetty, mutta sitten löytyi kosketuksen voima. Sitä ei osaa edes sanoin kuvailla miten iso tunne oli kun tajusi, että hän ei tiedä kuka minä olen, mutta silitys ja hellä hieronta menee perille. Ei hän varmaankaan ymmärrä höpötystänikään, mutta uskoisin isäpuolen aistivan höpötyksen nuotista etten ole vihamielinen. Istuskellaan vierekkäin, silittelen, höpöttelen ja syödään suklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Tämä nosti minulle kyyneleet silmiin. Ja tosiaan, kosketuksen voima. Minä myös uskon, että vaikka ymmärrystä ei enää samanlailla olisikaan niin ilmapiirin silti aistii <3

      Poista
  3. Voi, kuinka suuria ja tunteita esiin tuovia lauseita <3 Wau! Halauksia*

    VastaaPoista
  4. Voih. ♥ Kunpa jokainen hoitoalalla oleva lukisi tämän. Halauksia ei paljoa laitoksissa jaella, mutta kuinka tärkeä pieni ele se olisikaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Katja tästä. Herätti ihan kamalasti tunteita <3

    Samaa ajattelin, kun Heidi K tuossa edellä. Ja sitä miten tärkeää jokaisen olisi saada sanoa. Ja sitä miten jollain ei ole ketään joka tuntisi niin hyvin, että tietäisi. Ja sitä miten itse toivoisin minua joskus hoidettavan. Ja sitä onko parempi menettää järki vai fysiikka ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä pohtii yhä enemmän tällaisia asioita - mediasta tulevan tiedon vuoksi, hoitajien/omaisten puhetta kuunnellen/ja kun ikää koko ajan tässä karttuu (vaikka vielä nuori olenkin).

      Poista
  6. Hieno postaus, kiitos kun linkkasit tämän. Puolustat tämän päivän vanhusten asiaa ja omaa vanhuutta. Kaikki tulee kohdella kuin kukkaa kämmenellä. <3 Vaikeita asioita mutta tärkeitä ja "kuoleman kutsumisesta" ei suinkaan kyse, vaikka ensialkuun testamentin teko mm.hieman sai tuota puolta asiassa pohtimaan. <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)