Viisaiden sanojen välissä

Viisaiden sanojen keskellä olen miettinyt muutakin.
Kuten sitä, että järkytyksestä voi oikeasti pyörtyä.
Eikä se ole vain sellainen kirjoissa/elokuvissa oleva esitys.
En minä ole pyörtynyt, en muutenkaan ikinä.
Joskus olisin toivonut pyörtyväni, niin ei olisi
tarttenut kaikkea katsoa loppuun tai kokea. 
Sitäkin olen pohtinut, että olen minä kyllä herkkä.
Toisen tunnetiloille. Nimenomaan lähimmäisen 
tunnetiloista on joskus äärimmäisen vaikea päästä irti. 
Ihan vaan toisen huonoa päivää minulla on vaikea sietää.
Vaikka onhan se sallittua, inhimillistä ja minullakin
niitä on. Itseensä keskittyminen ja irrottautuminen
on siis edelleen tällä opin tielläni aiheena.
Oma koti. Olen ollut aika ehdoton sen suhteen, että en
ikinä ostaisi vanhaa taloa ja ryhdy remppahommiin (koska en 
osaa). Niin ja siksi että keskeneräisessä on hankala
minun olla. Senkin suhteen olen ollut jyrkkä, etten 
haluaisi vanhaa rempattuakaan taloa. Miksi.
No siksi, että pelkään haurastuneita pohjia, hometta,
kosteutta ja muita piilovammoja. Tosin voihan moni uusikin
olla huonosti tehty ja olla moni-ongelmainen.
En minä nytkään ole mieltänyt muuttanut, mutta hieman
olen huomannut mielenkiinnon heräämistä 
 seuratessani Ilonan remppa-hommia.

Sitten minulla on jälleen vähän erakko-kaipuu.
Sellainen, että voisin lähteä vaikka Intiaan
"Amma-keskukseen" ja antaa urakalla aikaa omalle
sisimmälle. Tai Eat Pray Love-elokuvan tavoin.
OmmmmOmmmmOmmmm.

Omien ajatuksien rauhoittaminen vaatii nyt 
kesytystä - se on sen merkki, että on jäänyt
vähälle hiljentymisen hetket päivissä. 
Eihän se Intia tms toki mitään muuttaisi, itsestään,
saman "työn" joutuisin siltikin tekemään pääni
kanssa. Eli kaipuu on vain sitä, että hiljentymisen
hetkiä kaipaan - sellaista sisimmän tasapainottamista,
sisäistä rauhaa lisää. Sellainen ajatus, että
tapahtuisi jotain "herättävää", joka mullistaisi
sisimpäni - hyvällä, rakkaudellisella tavalla.
"Hengellisen heräämisen"-kaipuuko tämä on? 

Saattaa olla, että tuota mullistus-sanaa kiroan myöhemmin :)
Mutta laitetaan järeät sanat kehiin ja katsotaan
mihin elämä minua vie.

Ommmmmmm. 

(Kuvat Pinterestistä.)

10 kommenttia

  1. Mulla on tuo täysin sama ongelma koskien lähimmäisten tunnetiloja. Se on raskasta.

    Ja sisimmän rauhoittamista täälläkin tarvittaisiin, totisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se irrottautuminen onnistuu helposti - viime aikoina kuitenkin ollut poikkeuksellisen hankalaa :P

      Lähetän sinulle rauhan hetkiä <3

      Poista
  2. Ajattelemisen aihetta. Totta.
    Itselleni on ollut kova paikka, jos huomaan, ettei joku pidä minusta. Vaikka hyvin tiedän, ettei kaikki voikkaan pitää kaikista, niin silti.
    Samalla olen vahvasti yrittänyt suhtautua neutraalin positiivisesti niihin ihmisiin, kenestä itse en niin syvällisesti välitä.
    Uh, on tämä koko elämä vaan yhtä opettelua, toisaalta kiva niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan kirpaisee - vaikka ei itsekään pidä kaikista :) Minullakin sama pyrkimys - olla neutraali niille joista en kovin välitä. Ja todentotta - opettelua aina vaan :) Mutta parempi niin kuin seistä paikallaan.

      Poista
  3. Syvällisiä ajatuksia olet koonnut tänne. Heräsin miettimään niitä ja havahduin pitkän ajan päästä mietteistäni. Välillä olisi hyvä pohtia enemmänkin, oikein syvyyksistä asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvälliset pohdinnat tekee hyvää aina välillä <3

      Poista
  4. Kaikki aikanaan, kun haluat muutosta, niiin sellaisia tulee tapahtumaan. Sitä oppii olemaan kiitollisempi pienistä asioista ja asiat näkee eri perspektiiveistä kuin ennen. Tuo on juuri ihmisenä kasvamista, hienoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyys onkin se kompastuskivi välillä :D Mutta todellakin, pienet asiat ja niistä kiitollisuus onkin päivän aihe <3

      Poista
  5. Olen viime aikoina huomannut tuon toisten tunnetilojen itseeni imemisen kun liityin paniikkihäiriöisten fasepuukkiryhmään. Luulin vertaistuen olevan hyvästä, mutta päinvastoin löydän itsestäni pelkoja miten paljon pahemmin asiat voisi olla. Harvemmin häpeän, mutta kyllä hävettää myöntää tuollaiset ajatukset. Olisi niin kovin hienoa ajatella toista eikä saada itsensä kiinni ajattelemasta voiko tämä muuttua tuollaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on äärimmäisen hienoa, että myönnät ne - se on itsensä tiedostamista <3 Itsellä joidenkin kanssa onnistuu irrottautuminen hyvin, toisten kanssa huonommin. Työssä onneksi pystyn olemaan melko irti, joten se ei pääse niin kuluttamaan.

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)