Vaikuttavia tarinoita?

Vaikka tykkään lukea hömppää, draamaa ja fiktiivistä 
jännäriä, niin silti olen erityisen paljon
tykästynyt myös "tosielämän" teksteihin.

Ajattelin jakaa teille niistä muutamien nimet
ja toivoisin, että jos sinulla on suositella
jotain tosi tarinaan pohjautuvaa teosta,
kertoisit sen minulle.

Ensimmäisenä mieleeni tulee kirja,
josta en voi sanoa tykkääväni sen
karmeuden vuoksi, mutta selviytymistarinana
se on äärimmäisen kunnioitettava.

Edellisessä postauksessa mainitsinkin
kirjat Myyty! Orjaksi, vaimoksi, vangiksi Jemeniin 
sekä Prinsessa - Elämä hunnun takana al-Saudin palatsissa.
Parhaillaan luen Myyty-kirjan kolmatta "jatkoa"

Tapa minut, äiti oli hyvin mieleenpainuva
teos anoreksiasta. Se on äidin näkökulmasta
kirjoitettu ja jotenkin niissä vanhemman
tunteissa pystyi kulkemaan mukana. 

Tunnemaailmaa vavisuttanut kirja-pari
oli Liza Marklundin Uhatut ja Turvapaikka.
Tositarinaksi "väitetty", mutta sitä
ilmeisesti paljon myös kyseenalaistettu.
Eipä sillä väliä, tottakin voisi olla.

Aavikon kukka on tullut luettua
ja katsottua leffanakin.

Torey Haydenin kirjat ahmin
jossain vaiheessa vauhdilla. 
Mm. tämän Häkkipojan

Maijan tarina aika tuoreessa muistissa.

Paljain jaloin oli koskettava.

Työkaverini toi minulle eilen kirjan
nimeltään Nancy. Muistelen, että olen
joskus nuorempana lukenut kirjan, mutta
en muista juurikaan mitään siitä.
Se siis pinossa odottamassa.
Pinossa myös Latifa - Kätketyt kasvot,
neljä vuotta talibanien ikeen alla.
(Niin ja toiveissa lukea myös
Marja Korhosen kirja 

Melko raastaviahan noista moni on,
mutta lukemisen arvoisia.

Niin ja yksi tositarina vielä,
edellisistä hiukan poiketen,
Tämä kirja toi mukanaan 
positiivisuutta ja elämänasennetta :)

4 kommenttia

  1. Olipa siinä paljo mielenkiintosia kirjoja!

    VastaaPoista
  2. Tuos oli muutama jotka olen lukenut mut tuo pimeän poika lähtee kirjastosta lainalistalle.. mua hyytää se jo valmiiksi!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)