Uudelleen ohjelmointia

Milla kirjoitteli jokin aika sitten äitiyden morkkiksesta
ja suhteellisen hyvän äidin-kokemuksesta, josta
sitten ajatukseni kulkivat kommentissani siihen, että
kunpa osaisin enemmän uskoa hyvään äitiyteeni.
Milla kirjoitti jotain mitä jäin miettimään:

 Oon usein miettinyt sitä, että vaikka monessa 
asiassa otan itseeni ja olen kovin kriittinen,
 niin äitiydessä olen pystynyt
kokemaan itseni ihan kelvolliseksi, hyväksi 
ja sopivaksiomille lapsille. En usko, 
että se johtuisi siitä että konkreettisesti 
olisin jotenkin muita valovoimaisempi äiti
lapsilleni, vaan ehkä ympäristöstä? Tai 
ainakin luulen, että iso merkitys on esimerkiksi 
oman äitini kannustus ja kehut mun äitiydestä
 - ulkopuolinen palaute aina kohentaa omaa fiilistä,
 ja vahvistaa käsitystä siitä että ei ole 
ihan hukassa kasvatustouhuissa.

Jäin miettimään kuinka vanhemmuudessakin on tärkeää,
että on peilejä, jotka näyttävät itsestä niitä hyviäkin
puolia. Hyvin moni vanhempi varmasti osaa sen ruoskinnan,
mutta omiin positiivisiin tuntemukseen voi olla usein
hankala luottaa. Pohdin itseäni ja syyllisyys-viittaani
(mitä osaan kyllä muissakin tilanteissa käyttää, mutta
nykyään vähän harvemmin) ja tajusin, että äitiys
on yksi sellainen osa-alue jonka huonommuuden tunteita
ja virheitä olen ehkä eniten kantanut sisälläni. Vaikka
muuten mieltä vaivaavista asioista helposti ääneen
sanonkin tai edes kirjoitan.
Tai olen minä kyllä puhunutkin syyllisyydestä, mutta
siitäkin huolimatta hyvin paljon kipuillut sisällä
äitiyden huonommuudessa. On vaan ollut tarve pärjätä.
Ehkä siihen osaksi vaikuttanut nuorena äidiksi tuleminen
ja sen mukana tulleet/muodostuneet paineet.

Mutta sen haparoivan matkan alkupäässä,
olen ollut siinä mielessä melko yksin, että
kannustusta ja kehuja en isommin ole vahvistukseksi saanut.
Ja uskon, että juuri sen yksin pärjäämisen-tarpeeni vuoksi
- en ole tainnut kovinkaan paljon kysyä neuvoja
ja näyttää kuinka hukassa olen ollut?
Tai sitten kannustamiset ovat menneet ohi korvieni.

Olisiko jotenkin näin ---> alkuun en
uskaltanut oikein puhua ja kannustus/kehut/vahvistus
jääneet puutteellisiksi (?) ja epävarmuus jäänyt tietyllä
tapaa pohjalle elämään. Lisäksi en ole pystynyt hyväksymään
kaikkia omia virheiksi kokemiani "aikansaannoksia".
Ja vaikka nykyään pystyn puhumaan äitiyden fiiliksistä
ja voin saada kannustavia kommentteja,
en oikein voi uskoa niitä.
No näinhän se jotenkin on.

Minulla on ollut alusta lähtien vahva tunne,
että teen väärin ja turmelen lapseni.
Olen "piirtänyt" seinään kaikki mokani
ja niillä sitten tietyn väliajoin retostelen.
Ja sitä vastaan tässä on sitten yritetty kamppailla.
Nyt taidan tarvia enemmän peilejä - peiliä, jossa
keskustelen itseni kanssa kannustavaan sävyyn,
mutta myös peilejä, jotka auttavat huomaamaan
enemmän hyviä kohtia minussa.
(En tarkoita sanoa, etteikö kukaan läheisistäni
uskoisi minun hyvään äitiyteen tai etteikö kukaan
olisi sanonut positiivista - vaan enemmänkin
sitä, että minä olen ehkä tietämättäni
vahvuudellani sulkenut pois mahdollisuuden apuihin/kannustuksiin/ohjaukseen.)

Uudelleen-ohjelmointi alkakoon...
Aloitan vaikkapa siitä, että päätän uskoa
puolisoni kehut minun äitiydestäni.
Ai ai, kun tekee epämukavan olon tämä ajatus :)
Ja ai että mua ärsyttää, että tällaista negaatiota
olen kantanut vuosi tolkulla mukanani!
Nyt kaikki näkymättömät henget, avuksi ja sassiin!
Kiitos <3
**
Redirect my mind.
In motherhood.
Looking more of the good things
than mistakes.

6 kommenttia

  1. Ajatukset äitiydestä ovat aina herkkiä ja koskettavia.
    Meillä kaikilla äideillä on omat pelkomme ja peikkomme, kultaiset pilvenreunat unelmissamme ja sitten se arjen juhla!
    Toivotan rauhallista ja lumoavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on <3 Ihanasti kirjoitit :) Kiitos samoin sinne <3

      Poista
  2. Just äsken lenkillä mietin sua ja miten koko tämä ajatusleikki jäi multa vähän kesken (perusselittelyt, joululomalla jäi kone melkein kokonaan avaamatta koska sairastupa).
    Kuinka toivon, että kuulet ne kehut, jotka sulle kuuluu, ja saat kannustusta jatkaa samalla linjalla - koska se linja on varmasti hyvä. Paras peilihän on omat lapset, jos ne ovat perustyytyväisiä ja onnellisia, menee varmasti hyvin.
    Tämän vuoden tavoitteeksi myös ottaa puolison kauniit sanat vakavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minä liikaa kiinnitän huomiota lasten "epäkohtiin"/tyytymättömyys päiviin jne - saan syyn syyttää itseäni (kärjistetysti) :D Analysoin liikaa :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)