Voihan leijonan karjaisu

 Joskus on hyvä olla hiljaa.
Ja varsinkin nyt tiedän sen olevan tarpeen.
Sen, että vaikka kuinka mieleni tekisi sanoja
tapailla, niin antaa niiden vielä hetken muhia.
Muotoutua joksikin mistä saa tolkun. Vaikka senkin
olen huomannut - ei aina tartte olla tolkkuakaan.

Mutta argh, kun tekisi mieli kiroilla. Itkeäkin. 
Läimiä korville jotain millä ei ole silmiä.
Minusta tuntuu, kuin olisin jaloista kiinni maassa
ja muu kroppa yrittäisi säntäillä ja häseltää. Huutaa
perkeleitä. Käyttäytyä kuin manattu. 

Voi kärsivällisyys, kun olet koetuksella.
Taitaa olla niin, että kroppa tarvitsee
nyt liikettä. Tunteet on liikaa pesineet kehoon.
Tanssi, oi tanssi, kun en ole ehtinyt treffailla sinua.

Siitäpä tulikin mieleeni, että vuoden vaihteessa
loppunee sijaisuus mitä olen tehnyt. Nyt
olisi uusia toiveita heitelty kehiin.
Toiveita mitkä mahdollistaisi säännöllisemmän
elämän, mutta myös turvaisi riittävän hyvin talouden.
Kiitos.
<3
My mouth wants to scream bad words.
It also wants to talk, talk, talk.
But inner voice say Shut Up.
For now.

8 kommenttia

  1. Löydät kyllä aina oikeat sanat, tykkään kyllä niin tästä blogista ja kirjoitustyylistäsi Katja!

    VastaaPoista
  2. Hei - olen uusi lukijasi ja niin ihastunut teksteihisi.

    VastaaPoista
  3. Minä olen itkenyt ja rypenyt viimeisen kuukauden - lähes päivittäin.
    Viime viikonloppu oli ensimmäinen laatuaan (siis lähes kuukauteen), jolloin EN itkenyt.
    Oli ihanaa huomata, että kyyneet voivat loppua...kun on surrut ja rypenyt tarpeeksi.

    Voimia ja iloa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)