Paloa vaiko realismipakoa?

Minä olen sellainen, että innostun helposti.
Kun innostun. Ja kun innostun, niin olen liekeissä.
Innostumiseen on suuri vaikutus muilla.
Toiset ihmiset antavat energiaa hirmuisesti - jos
ovat hyvissä energioissaan. Ja siinä minä täpinöin
rinnalla, ja saan itseeni lisää potkua.
Se fiilis pysyy usein jälkihehkuna, kun olen yksinkin.
 
Mutta niin hiivatin helposti se lässähtää.
Kun olen itsekseni enkä saa sille lisää polttoainetta.
Ulkopuolelta. Yritän pitää itseni vireessä ja tunkea
puita uuniin. Mutta usein olen niin kuin vedettävä kello -
tahti vaimenee ja hidastuu, kun ei ole avaimella vääntäjää.
 
Miten saisin tämän roihun pysymään pitkäkestoisemmin,
myös omassa seurassani?
 
Rinnallani on rakkaita, niin rakkaita ihmisiä,
mutta siihen johonkin kipinään tarvitsisin, mhh.
Miten sen sanoisi - "yhteisön". Sellaisia
rohkaisijoita, jotka hulluttelevat.
 
Yritän nyt kuvata mitä tarkoitan. Minkätyyppistä
LUULEN sieluni janoavan.
 
Teatteria! Heittäytymistä. Uskallusta
improilla. Pitää iltoja, joissa teemoja.
Pukeutua rooliasuihin, tehdä hahmoja jne.
Katsoessani vaikkapa VinoShowta tai Putousta,
olen toki "viihtynyt", mutta samalla joku ruikuttaa sisällä:
Minäkin haluuuun. Vaikka toinen sitten arastelisikin.
 
"Ulospäin heittäytyminen" olisi vastapainoa tälle niin
ihanalle kirjoittamiselle - jossa pyörin yksinäni
tarinoiden ja muiden sanojen kanssa.
Mikä on kyllä ihanaa ja eheyttävää.
Herkkää ja tunnepitoistakin usein.
 
Tiedän - olen itse itseni suurin este.
(Enkä minä edes ole kysynyt läheisiltäni haluaisivatko
heittäytyä kanssani - moni saattaisi halutakin.)
Mutta vaikka olenkin itseni este, niin silti
uskon, että sellaisessa joukossa missä
kipinä samankaltaisen tekemiseen on, omatkin
esteet tulisivat paremmin purettua.
 
Siispä, voisinko saada elämääni
vaikkapa palan Antti Holmaa, Minttu Mustakalliota,
Janne Katajaa, Jenni Kokanderia ja
ketä näitä nyt on ;)
 
Noh, en uskaltaisi sitten kuitenkaan ryhtyä mihinkään
leikkiin heidän kanssaan. Mutta nyt oikeasti,
haluan tilata elämääni ihmisiä/tilanteita/paikkoja/saumoja,
joiden kautta/kanssa/avulla saan tätä kipinää
hiukan liekitettyä. Tilanteita, joissa saan rohkaista heittäytymistäni.
 
Ps. Niin, vai onko tämä vain jotain tyhjän kaipuuta taas,
vai oikeaa paloa johonkin - sellaista mitä
tarvisisin? Vaiko vain hetki jossain
pilvilinnojen äärellä :)?
Haaveilua, joka siirtäisi sen 
saamattomuuden tunteen veks?
Ja pitäisikö keskittyä taas enemmän
arkisiin asioihin ja kipinöidä niissä?
Kipinästähän jotain kirjoitin täälläkin.
**
 


6 kommenttia

  1. Yhdyn täysin tähän tunteeseen ja ajatukseen!
    Paha paikka neuvoa...en ole itsekään tätä ratkaissut, välillä se kipuilee enemmän välillä vähemmän.
    Kerrohan, jos löydät toimivan ratkaisumallin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä kerron miten tämä tilaukseni nyt etenee :) Ihana, että on muitakin saman tuntemuksen äärellä <3

      Poista
  2. Voin kuvitella, mitä tarkoitat, vaikken itse teatterilavoille haikailekaan. Omat liekkini leimahtavat vähän muunlaisista asioista :) Vino Show on kyllä ihan paras! Ihailen esiintyjiä ja nauran kippurassa joka jaksoa katsoessani. Toivon, että sinä löydät rohkeutta toteuttaa haaveesi! Mitä ikinä se sitten onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minäkin toivon rohkeutta ja sisäisen äänen tarkempaa kuuntelua :) <3

      Poista
  3. Luulen hieman tietäväni miltä sinusta tuntuu. Kouluaikoina olen ollut mukana esiintymisjutuissa. Lukiossa vielä musikaalissa. Jotenki sitä on päässyt irti itsestään siellä lavalla, aivan toisessa roolissa. Normaalisti kun olen todella ujo enkä halua olla ns. silmätikun alla, niin esiintyessä tuota tunnetta ei ole ollut. Aina välillä haaveilen kuinka olisi mukavaa mennä johonki näyttelyporukkaan. Heittäytyä täysillä. Kuitenkaan en uskalla ja saa aikaiseksi sellaista. Ehkä vielä joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kyllä ollut mielessä tuo, että jos olisi sopiva sauma niin lähtisinkö (lähtisin) johonkin näyttelyporukkaan. Sellainen kerran vko itseilmaisu-ryhmäkin olisi jees :) Kuinka ihanaa, että saan näin vertaistukea <3 Minä tykkäsin olla kouluaikoina esillä - yläasteella teatteriryhmä oli parasta. Sittemmin se hiipui. Mutta viime vuosina taas nostanut päätään näiden muiden itseilmaisu-muotojen ohessa :)

      Poista

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)