Kilven sisässä

Sinä pidät kauniina.
Jotain noin vanhaa ja rumaa.
Kerta toisensa jälkeen innostut.
Näet kauneuden.
Herätät sen henkiin.
Pehmeillä käsillä.
Kunnioittavalla otteella.
Muuttamatta sitä.
Sinä löydät kauneuden sieltä
mistä minä en sitä erota.
Ja se jos mikä on kaunista.

-Katja Pellikka-Mikkonen-
Minä olen herkkä sellaiselle ilmapiirille, jossa
leijuu loukkaantumisen tunne ilmassa.
Usein sen aistii vaikkei kukaan sanoisi siitä
mitään. Toisinaan on helpompi muodostaa sanaletka
ja ottaa asia puheeksi. Joskus sitä vaan on niin
hämmentynyt, ettei saa sanotuksi mitään.

Ja joskus vaan on niin vaikea pyytää anteeksi
- joskus anteeksipyynnön syystä on olemassa
vain olettamus, joskus sen tajuaa selkeästi.
Toisinaan se on aiheellinen, toisinaan aiheeton.
Vaikkakin toiselle ehkä todellinen.

Ja silloin kun olen siinä tilassa, etten saa
sanotuksia mitään ja leijailen siellä pienen
tornadon sisällä, kärsin valtavasti.
Se on yksi raastavammista tunteista minulle.
Ellen sitten ihmeen kaupalla osaa irrottautua
- tapahtuu sitäkin, onneksi. Nykyään enemmän.
Mutta silloin, kun en osaa, mieleni tekisi
sulkea itseni. Laittaa kilpi eteeni.

Mutta onneksi ne aina selviää.
Vaikkapa sitten jälkeenpäin lähetetyssä tekstarissa.



4 kommenttia

Kommenttisi tuo minulle suuresti iloa! :)